Banner image

Mikä on akne?

Akne

Akne on ihon tulehdustila, joka voi aiheutua eri syistä. Se voi olla vaikea, mutta apua on saatavilla.

Akne ilmenee lähinnä muodossa, josta arkikielessä käytetään nimitystä ”finnit”. Finnit ovat näppyjä, joita ilmestyy esimerkiksi kasvoille, rintaan, hartioihin ja selkään. Akne aiheutuu syvällä ihossa olevien talirauhasten toiminnasta. Talirauhaset tuottavat talia, joka on ihoa suojaavaa rasva-ainetta. Tali erittyy ihohuokosiin, jotka erottuvat usein selvästi nenän ja leuan ihossa. Talirauhasia on paljon kasvojen, hiuspohjan, hartioiden, selän ja rinnan alueen ihossa. Juuri näillä alueilla esiintyy myös aknea.

Aknen tai ”epäpuhtaan ihon” aiheuttajat

Runsas talin tuotanto, tukkeutuneet huokoset ja bakteerikasvu aiheuttavat aknea. Jos huokoset täyttyvät talista ja kuolleista ihosoluista, Cutibacterium acnes bakteeri lisääntyy ja ihoon syntyy tulehdus eli finni. Ihomadot, jotka ovat pieniä mustia pisteitä tai valkoisia näppyjä, syntyvät huokosten täyttyessä talista ja kuolleista ihosoluista. Nämä mustapäät eivät ole likaa, vaan pigmenttiä ja kuolleita ihosoluja. Ihomatoja, näppylöitä ja finnejä kutsutaan toisinaan epäpuhtauksiksi, vaikka ne eivät olekaan likaa. Tämä johtuu siitä, että iho ei näytä puhtaalta eikä kirkkaalta.

Aknen hoito ja ehkäisy

Kehon hormonitasapaino, talineritys, kuolleiden ihosolujen poistuminen ja aknebakteerin kasvu vaihtelevat eri ihmisillä ja eri elämänvaiheissa. Ongelmia voidaan lievittää ja ihon ulkonäköä parantaa erityyppisillä hoidoilla ja tuotteilla. Vaikean tai keskivaikean aknen hoito voi vaatia reseptilääkkeitä. Esimerkiksi antibiootit vähentävät bakteerikasvua, ja lääkkeillä voidaan myös ehkäistä talineritystä tai vaikuttaa hormonitoimintaan. Monilla lääkkeillä on kuitenkin sivuvaikutuksia, eikä niitä voi käyttää jatkuvasti. Lisäksi ongelmat voivat uusia hoitojakson jälkeen.

Säännöllisellä päivittäisellä ihonhoidolla voidaan vähentää ongelmia. Yhdessä hoitolahoitojen kanssa ne tuottavat hyviä ja pysyviä tuloksia. AHA, PHA, NeoGlukosamiini, salisyylihappo (BHA) ja retinoli ovat ammattimaisen ihonhoidon tutkittuja ainesosia, joilla on myönteinen vaikutus akneen ja tukkeutuneisiin huokosiin. Niille on yhteistä kuoriva vaikutus, joka auttaa ihoa pääsemään eroon kuolleista ihosoluista ja ihosolujen kertymistä, jotka voivat tukkia huokosia ja aiheuttaa uusia tulehduksia tai aknea. Lisäksi kuorinta edistää uusien terveiden ihosolujen muodostumista, mikä auttaa ihoa palautumaan sekä vähentää ja ehkäisee aknen aiheuttamia arpia. Mantelihapolla (AHA), salisyylihapolla (BHA) ja retinolilla on myös talineritystä säätelevä vaikutus, mikä auttaa hillitsemään liiallista talineritystä.

Ammattilaisen tekemässä hoitolahoidossa iho kuoritaan iholle sopivalla kemiallisella kuorinta-aineella, mikä poistaa kuolleita ihosoluja ja vähentää tukkeutuneita huokosia. Kemialliseen kuorintaan voidaan yhdistää perusteellinen syväpuhdistus ihon tarpeiden mukaan. Lue lisää akneen taipuvaiselle iholle sopivista NEOSTRATAn hoitolahoidoista.


Eri aknetyypit

Koska hormonitoiminta vaikuttaa talineritykseen, aknea esiintyy tavallisesti teini-iässä, mutta se ei ole harvinaista aikuisellakaan. Naisilla aknea esiintyy usein varttuneemmassa iässä. Akne jaotellaan eri tyyppeihin. Tulehdusten (finnien) määrä voi vaihdella, ja ne voivat olla erityyppisiä. Joissakin tapauksissa voi esiintyä paiseita. Myös ihomatojen määrä ja tyyppi vaihtelevat. Akneiho voi olla rasvainen tai kuivempi, ja sen herkkyys voi vaihdella.

Useimmilla ihmisillä on tai on ollut jonkin verran ihomatoja ja finnejä, mutta joillain akne on niin paha, että siitä tulee ongelma. Akne voi aiheuttaa myös pysyviä arpia.

Muista

  • Välj en mild, tvålfri rengöring som inte torkar ut eller irriterar, använd morgon och kväll. Många tror att akne orsakas av smuts och tvättar huden för ofta eller med för skarpa produkter. En överdriven rengöring kan istället irritera huden och ge en negativ effekt.
  • Käytä mietoa, saippuatonta puhdistusainetta, joka ei kuivata tai ärsytä ihoa. Käytä sitä aamulla ja illalla. Monet luulevat aknen johtuvan liasta ja pesevät ihoa liian usein tai liian voimakkailla tuotteilla. Liiallinen puhdistaminen ärsyttää ihoa ja aiheuttaa ongelmia.
  • Käytä ihonhoitotuotteita, jotka sisältävät tieteellisesti tutkittuja aineisosia. AHA/PHA, salisyylihappo ja A-vitamiini ovat esimerkkejä tunnetuista ainesosista, jotka hoitavat aknea tehokkaasti. Jatka ihonhoito-ohjelmaa, vaikka iho tulisi parempaan kuntoon, jotta ongelmat eivät uusiudu. Ihonhoitotuote ei paranna aknea, vaan lievittää sen oireita.
  • Käytä vain yhtä tuotesarjaa ja ole kärsivällinen. Tuloksien saaminen voi kestää, mutta kärsivällisyys palkitaan. Jos ihonhoito lyödään laimin, tuloksia ei saavuteta tai niiden saamiseen kuluu enemmän aikaa. Eri tuotteita ei kannatta käyttää yhtä aikaa: tulokset voivat olla huonoja.
  • Älä puristele finnejä tai ihomatoja, sillä se voi pahentaa tulehdusta tai aiheuttaa arven. Hoitolassa ihomadot poistetaan tehokkaasti ja hygieenisesti.

AKNEIHOLLE SOPIVAT TUOTTEET